Vuosi 2009

Taas on vuosi vierähtänyt. Nyt eletään jo vuotta 2009. Vuosi vierähti taas ikäänkuin huomaamatta.

Vuosi oli lämpötiloiltaan jälleen omanlaisensa. Tammi ja helmikuu olivat ennätyslämpimiä. Maaliskuu olikin jo hieman normaalia kylmempi. Huhtikuun lämpö noudatteli pitkäaikaisia keskiarvoja. Vappuna oli ennätyslämmintä, melkeinpä koko kesäajan lämpimintä aikaa. Vapun lämpökauden jälkeen alkoi viilenemään. Jäät kuitenkin ehtivät lähtemään kutakuinkin normaalisti (12.5). Tulvakin nousi toukokuun loppupuolella kohtuulliseksi. Onneksi pelättyä suurtulvaa eitullut, vaikka lunta oli paljon. Sitten alkoi viileähkö ja sateinen kesä. 11-12.6 satoi jopa lunta maan valkoiseksi. Marjasadostakaan ei vuonna 2008 tullut kovin hyvä. Hilloja kuitenkin paikka paikoin löytyi. Syksy olikin sitten pitkä ja kohtuullisen lämmin. Joki sai jääpetteensä 30.10. Ensi lumi satoi 27.10. Pakkastakin oli loka- marraskuun vaihteessa muutaman päivän 15 astetta. Lunta alkoi toden teolla kertyä marraskuun 20. päivän jälkeen. Sää onkin ollut mukavan talvinen marraskuusta lähtien. Onneksi ei ole ollut mitään kovia pakkasia. Joulukin oli lauha hyvine hiihtokeleineen. Joulukuussa lämpötila on ollut plussan puolella muutamia päiviä. Kuun alussa ollut vahva lumipeie puista on varissut lauhempina päivinä niin ettei lumituhoja syntynyt. Uuden vuoden aattona oli vuoden kovin pyry, joka laantui yöksi niin että vuosi vaihtui kirkkaan tähtiataivaan alla. Jos uuden vuoden yönä on paljon tähtiä, pitäisi tulla hyvä hillavuosi....

Katsoppa tästä vuoden lämpötiloja kuukausittain!!
Vuosi alkoi pikku pakkasessa. Pakkasta oli eiliseen asti 15 astetta. Eilen pakkanen heikkeni niin että oli hyvä hiihtokeli. Tänään Loppiaisena (6.1.2009) on ollut pakkasta 15 asteen molemmin puolin. Aurinkokin yritti näyttäytyä puolilta päivin tuolla Tiukuvuomalla. Kaamoshan tosin on jo ohi täällä Kittilässä Suomessa käytettävän auringon
nousuajan määritelmän mukaan. Kyseisen määritelmän mukaan kaamos ei esimerkiksi koskaan saavuta napapiiriä. Toisaalta esimerkiksi GPS-laitteeseen syötettyjen tietojen mukaan kaamos päättyisikin täälläpäin vasta 9. tammikuuta. Kaksi viimeistä kuvaa on otettu kotona 8.1.
Kaamos on sitten voitettu kaikkien määritelmien mukaan perjantaina 9.1.2009. Aurinko näyttäytyi jo pihamaallekin punaten puiden latvat loisteellaan. Lapin ihmiselle kaamoksen taittuminen on aina vuoden merkkitapaus...tuntuu kuin elämä alkaisi taas uudelleen. Tänä vuonna säätkin olivat kaamoksen päättyessä keväisen tuntuiset. Oman mukavan lisän viikonvaihteeseen toi täydenkuun aika. Luontokin näyttää taas vilkastuvan koreine lintuineen.(11.1.2009)
Tänään (14.1.2009) on tähän mennessä kovin pakkanen tänä talvena (pakkasta 30 astetta). Eipä aurinkokaan vielä lämmitä. Tänään (25.1.2009) on on mukava talvinen päivä. Pakkastakaan ei ole kuin reilut 10 astetta. Maisema tosin sai valkoisen huurrevaipan viime yönä. Kovat pakkaset päättyivät jo 16.1. Sen jälkeen lämpötila on pysytellyt -5 ja -10 asteen välillä. Hiihtokelit ovat olleet hyviä samoin kuin kelkkakelit. Viimeinen kuva on otettu Hukkumajärven rannalta. Kuvassa pitäisi telkänpöntön lisäksi näkyä jalasmökki. Tänään on 2.2.2009. Helmikuu on vaihtunut normaalia lämpimämmän
tammikuun jälkeen leudoissa merkeissä. Aurinkokin näyttäytyi vihdoin eilen pitkän harmaan kauden jälkeen. Sää on kuin maaliskuussa loistavine hiihtokeleineen.
Tänään on 12.2.2009. Helmikuun alkupuolen sää on ollut vaihtelevaa. Viime viikolla oli pakkasta väliin yli 20 astetta. Viikonvaihteessa satoi lunta n. 15 cm. Eilen pakkasta oli n. 5 astetta. Oli mukava hiihtokeli. Nyt on pakkasta reilut 10 astetta. Aurinkokin jo paistelee aika korkealla.

15.2.2009

1.3.2009

16.3.2009

17.3.2009
Helmikuu oli talven tähän mennessä kylmin kuukausi.
Pitempi pakkaskausi oli 15 - 20.2.2009. 20.2 alkoi sitten pyryttämään. Pyryä kesti 23. 2 asti. Sanontahan on, että pyry pakkasen perään. Loppukuukausi oli normaalin talvinen pakkasen vaihdellessa -5 ja -25 asteen välillä. Tänään 1.3.oli aurinkoinen päivä kylmän yön jälkeen. Iltapäivällä pakkasta oli n. -8-10 astetta. Luntakin näyttää olevan normaali määrä.
Ollaan jo maaliskuun puolivälissä (16.3.2009). Tänään on oikeastaan iltapäivällä ollut ensimmäinen kevään pilkahdus. Aamulla tosin oli pilvistä ja luntakin satoi, mutta iltapäivällä selkeni. Lämpöäkin on 2-3 astetta. Joen jäälläkin pitää kelkkailijan katsoa, että mistä ajelee. Porttakosteen kiven vieressä on jo sulaa ja keskemmälläkin jokea näyttää sula alkavan syntyä. Muutoin alkukuu on ollut normaali maaliskuu. Lunta tosin ei ole juuri kertynyt. Nähtävästi ovat illan aikana olleet taas kelkkahurjat liikkeellä (lisäys 17.3).
 
21.3 ja 22.3.09 on ollut hyvät hiihtokelit. Tosin on ollut niin pohjoistuuli, että on pitänyt hakea suojaisempia reittejä kun on palannut kotiin tuolta alajoelta. Lunta ainakin on tarpeeksi hiihtoa ajatellen. Taitaa lumen määrä alkaa olla maksimissaan näin maaliskuun lopussa tälle talvelle. Nyt 23.3.09 on päivälläkin ollut pakkasta 4-5 astetta. Viime yönä pakkasta oli 15 astetta. Hiihtokaveria ei ainakaan näytä pieni lumessa kahlaaminen haittaavan. Maaliskuu oli lämpöoloiltaan kaksijakoinen. Alkupuoli kuukaudesta oli leudompi, kun loppupuolella mitattiin Pokassa (26.3.09) pakkasta -32 astetta. Tarkempia sääoloja voi katsella sääsivuilta, jonne aukeaa linkki aloitussivulta. Tänään 1.4.09 kuvasin Parvajoen suun. Joki on jäätynyt viime viikon pakkasilla. Kovasti on tänään kalaakin noussut .....joukossa tosi lötkyjäkin.
Tänään on 5.4.2009. Huhtikuukin on alkanut arktisissa ilmavirtauksissa. Viime yönäkin pakkasta oli n. 15 astetta. Aurinko kuitenkin lämmittää ilmaa nopeasti. Iltapäivällä ollaan jo 0:ssa tai vähän plussankin puolella. Hiihtokelit ovat mahtavat. Mikäpäs on kevätauringossa hiihdellä. Hankia ei ole vielä ollenkaan kuten kuvasta näkyy. Kaveri joutui ojasta noustessaan vähän pulaan. Pääsiäinen 10-12.4.09 oli lauha. Vuorokauden keskilämpötilakin pysytteli plussan puolella. Kevättä tosin ei uskalla luvata alkaneeksi, koska alkavalla viikolla on luvattu kylmempää säätä. Ehkäpä lupeissa on hyvät hankikelit. Aakennuksen pyhäjärvellä oli mukava hiihdellä Pääsiäissunnuntaina. Hiihtelyn lomassa voi paistaa kämpässä makkaroita ja juoda lättykahvit Kittilän sydänyhdistyksen laavulla.
Huhtikuu on jatkunut Pääsiäisen jälkeen viileähkönä. Kävin retkeilemässä 15.4.2009 Huuhkajajärvellä. Järvi sijaitsee kallioiden keskellä. Onpahan järven kallioilla linnun pesä..tuskinpa kuitenkaan huuhkajan??. Liekkö vielä asuttu?? Jäällä oli saukkokin liukunut. Suliin oli pulahtanut. 19.4.2009 riehui sitten pyry. Tuuli yltyi välillä n. 19 m:n sekuntinopeuteen. Myrsky oli kovin tälle vuodelle.


Kahvitauko


Ylläs Repsun vuomalta

22.4.09 oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä. Kevään kai uskaltaa sanoa alkaneen 21.4, koska vuorokauden keskilämpötila kipusi nollan yläpuolelle... toivottavasti pysyvästi tälle keväälle. Luonnossa oli mukava retkeillä ja pilkkiä auringon lämmössä kylpien. Kuulin myös kurkien pitävän konserttiaan, mikä ainakin kuulostaa keväältä. 26.4.09 ammu on pilvinen ja tyyni. Yöpakkasta ei viime yönä ollut. Sulat hietanivassa vähitellen kasvavat. Telkillä on mukavat paikat lepäillä muuttomatkoillaan. Kevään tulo ei ole kovin vauhdikasta. Hanget ovat kuitenkin reippaasti huvenneet.


Ounasjoki 30.4.2009


Parvajoki 27.4.2009


Paartoselkä 30.4.2009


Salmijärven lintuja 30.4.09

Kävin 26.4.09 vielä illan suussa tuolla Salmijärvellä. Järvelle on jo sulia ilmestynyt. Linnut näyttivät riemuitsevan kovasti keväästä. Hanhi ja joutsen näyttivät vielä tähän aikaan vuodesta viihtyvän sulassa sovussa sulassa. "Kevät keikkuen tulevi" sanoo vanha sanonta. Nyt on vappuaatto (30.4.2009) kylmän yön jälkeen. Yöllä oli pakkasta -5,2 astetta maksimissaan. Kävin aamulla hiihtelemässä pikku lenkin. Jokeen on tullut jo vähän rantavesiä alkavan tulvan merkkinä. Metsäiset purotkin aukenevat pikkuhiljaa.


Näkymä sillalta Leville


Telkkä illalla 2.5.09 Salmijärvi


Telkkäpari kotirannassa päivällä 3.5.2009


6.5. aamulla oli ainakin linnunkestävä riite.

Normaalia lämpimämmän huhtikuun jälkeen
Vappu oli lämmin tänä vuonna. Lämpimin päivä tälle vuodelle tähän mennessä kuitenkin oli tänään 2.5.2009. Lämpötila kohosi reiluun 17 asteeseen. Vesi nousee joessa kohisten. Jäät varmaan lähtee viikon sisällä. Metsässä on vielä lunta runsaasti, joten vielä on vettä jokeen tulossa.
Tänään on 5. toukokuuta 09. Jäät ovat jo liikehtineet. Ilma on kylläkin viilennyt viikonlopusta. Öisin on lämpötila käynyt pakkasen puolellakin.


Näkymä joelta Äitienpäivänä 10.5.2009.


Ilta 12.5.2009.


Aamu 12.5.09


13.5.09 aamu.

9.5.09 on ollut sateinen päivä. Tulva on viime yönä laskenut yli puoli metriä. Jäät kuitenkin ennättivät lähteä, vaikka tekivätkin lähtöään jo 5.5. alkaen. 8.5 joki kuitenkin tältä kohden puhdistui. Kalaakin kävimme koettamassa pyytää, mutta ei oikein liikkunut. Olisikohan tulvan vähäisyydellä merkitystä. Jäitä jäi rannoille vielä runsaasti. Vanhan sanonnan mukaan sen pitäisi merkitä jälkitulvaa. Mene ja tiedä.....?? Viime vuorokauden aikana kertyi sadetta 24,3 mm. Tulva saattaa nousta

 

Viikon lopun sade antaa jälkikaikujaan tulvan muodossa. Tänään 12.5.09 on pohjoistuuli ja sen myötä vilpoinen ilma (lämpöä n. +9). Yöpakkasta ei kuitenkaan ollut viimeyönä, joten tulva voi rauhassa nousta. Mitään suurempaa tulvaa tuskin tulee, koska lumi pohjoisessakin näyttää huvenneen aika vähiin. 13.5.09 tulva saavutti huippunsa.


Pitkäranta 16.5.2009 aamu


Saipahan retkellä vähän suolattavaa ja paistettavaa.


Lintukin on istahtanut venheen kokkaan pörhistelemään

16.5.2009 aamu valkenee aurinkoisessa säässä. Yö oli jokivarressa kylmä....aamulla oli vähän kuuraa mökin pihalla. Lupeissa on kuitenkin lämmin päivä. Joki alkaa olla tulvan jälkeen suurin piirtein omassa uomassaan. 17.5.2009 Kaatuneiden muistopäivä on kevään tähän mennessä lämpimin. Tulva on laskenut kovaa vauhtia. Vähän on merkkejä jo hiirenkorvistakin koivussa. Huomenna on Erkin päivä, jonka pitäisi vanhan sanonnan mukaan olla viileä. "Erkki turjus turkki päällä.... Urpo poika paita päällä".


Taimen kotirannasta saatu 22.5.09


Kotivaaran koivun oksia 25.9.2005.

Helatorstai 21.5.09 on aika lämmin päivä. Ropsakat sadekuurot ovat puhdistaneet ilmaa kevään pölyistä. Tosin vähän satoi rakeitakin. Vihreys luonnossa lisääntyy ja raparperitkin ovat talon eteläseinustalla kasvaneet reippaasti. Pitäisi kait raparperikiisseli tehdä. Urpon päivä 25.5.2009 oli aika lämmin. Koivun lehtikin on ehtinyt kasvaa lehden näköiseksi. Tosin "vastaa" ei vielä ihan saa taitettua.


Kala ei oikein tuulisella ilmalla liikkunut.


Jäniskin ihmettelee kesän vehreyttä.


Mahtoi tiiroillakin paleltaa paunetin raameilla istuskellessa. Eivät löytäneet edes kaloja.

Toukokuu
päättyy lämpimissä merkeissä. Tänään Helluntaina 31.5.2009 lämpöä näyttää olevan n. 20 astetta. Maisema on saanut kesäisen sävyn.  Marjoista hilla alkoi kukkia ja mustikkakin aloittelee kukintaansa. .........
Tänään on perjantai 5.6.2009. Tuomi alkoi tällä viikolla kukkimaan, vaikka ilma on suorastaan arktinen. Lunta  on tänäänkin vähän satanut.


Hillan kukkia 13.6.2009

Tänään on sunnuntai 14.6.2009. Aamu valkeni sateisena. Mennyt viikko kului kalastellessa. Ahvenia ainakin tuli katiskoista ja vähän särkiäkin paunetista. Verkoista sai jonkun siiankin. Sen verran lämmin viikko oli, että sääskiarmeijat kohosivat lätäköistä..

Hilla näyttää osin kukkivan vieläkin. Alkukesän kukista kullerot kukkivat kauniina.

Juhannusyö 20.6.2009 on viileä. Lämpöä on puolenyön aikoihin reilut 6 astetta. Aurinko kuitenkin näkyy pohjoisella taivaalla. Yön viileyttä lämmittää jonkinmoinen kokko.


Hilla on menossa supuille rämeillä ja avosoilla. (23.6.09)


Korpimailla hilla sen sijaan kukki vielä.(23.6.09)


Metsäviklo puolustaa poikasiaan.


Tästäpä näet Panun tervehdysvideon.

Tänään on 23.6.2009. Perunat ovat kohta multausrajalla, vaikka kesäkuun alkupuolen kylmyys kasvua hidastikin.. Aamusella perunapellolla oli ruokailemassa myös sepelkyyhky. Kujerrusta onkin kuulunut silloin tällöin lähistöllä. Lenkkeilin 27.6.2009 suomaisemissa. Hillat ovat kehittyneet aika epätasaisesti. Johtuu varmaan pitkästä kukinnasta. Osa hilloista näyttää jo vähän "nauravankin". Poimimaan päästään varmaan joskus viikolla 29??.


Lunta vielä....(30.6.2009)


Surviaisia taivasta vasten. Veden pinnalla kellui kuolleita (30.6.2009).


Hillanraakileet
9.7.2009


Leon kesällä kuvaama karhunpesä.


Telkkäpoikuus 9.7.2009


Sorsapoikuus
9.7.2009

30.6.2009 oli viileänä alkaneen kesäkuun kuumin päivä. Kävimme Aakennusjärvellä vähän kalaakin yrittämässä tosin huonolla menestyksellä. Liekö kalat ahmineet surviaisia vatsansa täyteen kun ei muunlainen syötti kelvannut. Eipä verkoistakaan tullut kuin näytteeksi siika. 9.7.2009 kävin lenkkeilemässä hillasuolla. Hillat odottavat paistetta kypsyäkseen. Ensi viikon lopulla (18.7) voi kypsänkin jo löytää, mikäli lämpenee ja aurinko paistaa.

Vesilinnun poikueet näyttävät tässä vaiheessa kesää suurilta.

13-14.7.09 käytiin kalareissulla tuolla pohjan perillä. Maisemat oli hienot ja paistinkalaakin tuli. Polttopuut olivat vähän huonosti palavaa laatua. Tänä vuonna hillan keräys alkoi 15.7. Ensimmäiset hillat pakasteeseen talvea varten. Lämpimät säät kypsyttivät hillat ikään kuin varkain.

Tässä vaiheessa hillat ovat maultaan parhaimmillaan. Eivät ole kerjenneet vielä happamoitua.

17.7.2009 kävin pohjoisemmassa tutkimassa hillatilannetta. Hilloja ei silläkään perällä runsaasti ollut. Kaikki hillat ovat aivan alkutekijöissään raakileina.


Mahtaakohan porolla olla punkki?


Inarin ulappa 25.7.2009


Näkymä Inarin järven saarelta 25.7.2009.


Näkyipä Inarin järvellä liikkuvan luksustakin.


Näkymä Ounasjoelle
 30.7.2009

21.7.2009 hillat oli saatu kerättyä. Jälleen oli aika siirtyä toisen laisten harrastusten pariin. Kävimme kalaan mennessä levin huipulla katsomassa miltä siellä näyttää nykyään. Olihan sinne tullu uutena maisemapolku näköalatasanteineen.
Kalaakin oli syönnillään, että paistamaan pääsi.
On ollut kesäisen lämmintä jo reilun viikon verran. 25 - 26.7.09 retkeilimme ja kalastelimme Inarin järvellä. Mahtavat maisemat aukenivat sielläkin päin. Sää oli mitä ihanteellisin retkeilylle.


Veden pinnallakin näkyy ruostelauttoja

Tänään on tiistai 11.8.2009. Viime viikon lopulla oli kesän kuumimmat päivät. Sunnuntaina lämpötila kohosi yli 26 asteen. Tämä viikko alkoi viileämpänä. Kuitenkin lämpöä vieläkin riittää. Sadetta tosin kaivattaisiin. Tänään on 15.8.2009. Kesä on kääntymässä syksyyn. Pääskysetkin ovat etelään lähtöpuuhissa. Joki on suopursulauttojen peittämä. Voisi melkein luulla riitejääksi, mutta ei sentään ........
Tänään on 1.8.2009. Suopursuruoste on levinnyt jo lähiseudun kuusiinkin. Viime kesänä suopursuruostetta esiintyi pohjoisempana. Heinäkuun keskilämpötila oli lähes keskimääräinen. Lähempää tietoa sienestä löytyy alla olevasta osoitteesta.

Kuusensuopursuruoste (Chrysomyxa ledi)


Sorsat näyttävät tuntevan rauhoitusalueet.


Kukapa kotilaiturin sorsia raskii ampua.....

Viikonloppu 22-23.8.09 oli lämmin. Aamuaurinkokin viestitti tulevan päivän lämpöisyydestä. Jahtikausi alkoi 20.8.09. Pataan pantavaakin jahtikaverin kanssa saatiin vähän. Tänään on lauantai 5.9.2009. Tämän syksyn ruska ei varmaan kovin värikkääksi kehity, koskapa on lämmintä ja kosteaa.

Elokuu oli kesän lämpimin kuukausi. Terminen kesä jatkuu edelleen......


Tallinnan värikäs puisto 11.9.2009


Tuusula 11.9.2009


Lahti 12.9.2009


Tallinnan puistoa 11.9.2009


Näkymä kotirantaan 16.9.2009.


Syksyinen kukkaketo
24.9.2009


Syksyinen leinikki
24.9.2009


Syksyinen kurjenpolvi
24.9.2009

Kesä on näillä korkeuksilla jo vaihtunut syksyksi. Ruskakaan ei enää ole täydessä loistossaan vaan haalistumaan päin. Syyskuu on tosin ollut poikkeuksellisen lämmin. Eilenkin keskilämpötila oli yli 10 astetta. Tänään on 25.9.2009. Viime yönä oli pakkasyö (-2,4). Eilen illalla kedon kukat näyttivät kukkivan uudelleen rantatörmällä. Pihlajan marjoja ei tänä syksynä paljon tullut. Mahtaakohan sitten tulla lunta paljon koskapa pihlaja ei kahta kuormaa kanna.


6.10.2009


Mahtaa koskelollakin olla kiire talven tieltä.


8.10.2009


Joki jäätyi lopullisesti 9.10.2009

28-29.9.2009 välisenä yönä satoi ensi lumen. Yöpakkasia on myös ollut. Lokakuu on alkanut kylmänä lämpimän syyskuun jälkeen. 6-7.10 välisenä yönä joki alkoi jäätyä. Jäätyminen on jatkunut 7.10. olkaneen lumimyräkän jälkeen. Lunta kertyi 15 cm. Tänään on 13.10.2009. Harvinaisen kylmä lokakuun pakkasjakso on jatkunut jo viikon verran. Jääpeite joessa on jo reilun 10 cm:n vahvuinen. Saapas nähdä koska lumipeite sulaa pois? Tänään on 18.10.2009 sunnuntai. Menneellä viikolla sää on vaihdellut pakkasesta suojaan. Alkuviikosta pakkasta oli enimmillään n. -17 astetta. Loppuviikosta oli suojaa. Tänään aamulla oli pari astetta pakkasta. Nyt iltapäivällä on lämpöä 1,8 astetta. Aamurusko oli mukavan näköinen.


Hietaniva odottaa kovia pakkasia jäätyäkseen.


Näkymä sarvivaaran
alta 21.11.2009.


Näkymä Totovaarasta
Aakenustunturiin 22.11.2009.

Normaalia kylmemmän lokakuun jälkeen marraskuu alkoi pilvisessä talvisäässä. Joki on ollut kantavassa jäässä jo kolmisen viikkoa. Viime vuonna joki jäätyi vasta 30 lokakuuta. 2-4.11.2009 oli lauha jakso. Liekkö ne vanhan kansan "Pyhämiehen suvet". Joka tapauksessa lumet vähenivät. Pimeää on kuten kuvista näkyy. Kuvat on otettu klo 16 maissa. Marraskuun sää on ollut harmaa ja lauha. Lämpötila on käynyt -15 asteessa 13. ja 14.11. Aurinko on ollut harvinainen vieras. Luntakaan ei ole paljoa kertynyt. Lumen syvyys on jotain 15 - 20 cm. Tilastojen mukaan 5 astetta keskiarvoa lämpimämpi
Marraskuu
vaihtui joulukuuksi lumisateen merkeissä. Lumipeite vahvistui 11 cm. Puut saivat jouluisen kuorrutuksen ja kuukin loisti lähes täytenä. Tänään 2.12.2009 pakkasta on n. -7 astetta. Aurinko ei kuitenkaan vielä ole täysin kadonnut näiltäkään leveysasteilla.


Sankarihauta lippuvartioineen.


Koti jouluvaloineen.


Paartoselkä klo 11:40.


Koti klo 15:15

Tänään itsenäisyyspäivänä 2009 on ollut lauha ilma. Lämpötila on pysytellyt nollan tuntumassa. Hiihtokeli oli hyvä. Tänään 12.12.2009 pitäisi yleisradion mukaan kaamoksen Kittilässä alkaa. Gps- laitteen mukaan kaamos alkoi jo 6.12. Ero johtunee määritelmien erilaisuudesta. Yleisradion mukaan kaamos alkaa kun auringon yläreuna ei nouse enää horisontin yläpuolelle. Gps-laitteessa määritelmä asettunee auringon halkaisijan kohdalle. Sitten on vielä ne maaston korkeuserot. Tänään jouluaattona 2009 on ollut pakkaspäivä. Pakkasta on ollut liki 20 astetta koko päivän. Toivotan yllä olevien kuvien myötä Hyvää ja Rauhallista joulua kaikille sivujeni selaajille. Tänään on Tapanin päivä vuonna 2009. Joulu alkaa olla tälle vuodelle vietetty. Joulu on ollut kylmin vuodesta 2005. Liekö sitten kylmin Joulu tälle vuosituhannelle tähän mennessä. Klo 12 maissa pakkasta näyttää olevan n. -24 astetta. Aurinko ei vielä kovin kiilu puolenkaan päivän aikana. Vaaran laelta auringon voisi jo nähdäkin, jos ei pilviä ole edessä.


Levi näkyy valoineen kuun loisteessa.


Joulukuusikin sai luonnollisen koristuksen.

Tänään on 28.12.2009 (Viattomien lasten päivä). Kuukin loistaa jo lähes täytenä valaisten maiseman valjulla valollaan. Pakkanen  oli päivällä n -13 asteessa, mutta iltaa kohden on kirinyt jo -20 asteeseen. 29.12.2009 oli lumisateinen päivä. Lunta kertyi lähes 10 cm. Lämpötilakin kohosi iltaa myöten -6 asteeseen. Joulukuu 2009 oli pitkästä aikaa lämpötilaltaan lähes normaali. Alkukuussa oli lauhaa, mutta loppukuusta paukkui pakkanen.